Tuominen ja Pulkki jatkavat SaiPassa ensi kaudella

12.01.2009 -

Puolustaja Joni Tuominen on solminut SaiPan kanssa jatkosopimuksen kaudelle 2009-10. Lisäksi SaiPa on käyttänyt ensi kauden optionsa puolustaja Simo Pulkkiin.

Joni Tuominen siirtyi SaiPaan kaudeksi 2005-06 ja on kuulunut siitä lähtien joukkueen runkopuolustajiin. Espoossa syntynyt sulavaliikkeinen kiekollinen puolustaja on tällä kaudella pelannut 35 ottelua, joissa on saalistanut tehopisteet 3+11=14. 26-vuotiaan Tuomisen saldo on vain kahden pisteen päässä viime kaudella syntyneistä ennätyspisteistä, jotka kirjattiin muotoon 3+13=16.

Simo Pulkki on edustanut liigaurallaan ennen Saipaa Jokereita sekä KalPaa. Hänet tunnetaan erityisesti kovaotteisena puolustavana puolustajana. 26-vuotias Pulkki on pelannut urallaan 95 liigaottelua tehopisteillä 3+4=7. Kuluvalla kaudella hän on tahkonnut 36 ottelua tehopisteillä 1+1. Kauden avausosuma syntyi eilen vieraspelissä Jokereita vastaan.

Tuomisen ja Pulkin lisäksi SaiPalla on sopimus ensi kaudesta viiden puolustajan kanssa. He ovat Simon Backman, Marlo Koponen, Pauli Levokari, Antti Nyrhinen ja Juho Mielonen.

 

http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/logot_suuri_valk/saipa.gif
TulostaLähetäJaa