Pauli Levokari alkukauden komeetta

02.10.2009 - AS

SaiPan Pauli Levokari on yksi SM-liigan alkukauden yllättäjiä. Peruspuolustajana tunnettu Levokari on kahdeksassa ottelussa kerännyt jo seitsemän (4+3) tehopistettä ja on jaetulla kärkipaikalla puolustajien maalipörssissä.

Puolustajien pistepörssin nelostila ei sinällään vielä kuulu liigakauden suurimpiin saavutuksiin, mutta kun Levokarin suoritusta peilataan hänen aikaisempiin SM-liigakausiinsa, sekä asemaan kotimaisten puolustajien pisteykkösenä, asioihin saadaan uutta perspektiiviä.

Porilaislähtöisen Levokarin huippukaudelle löytyy monia perusteita. Hän rikkoi jo torstain kierroksella Jokereita vastaan yhden kauden maaliennätyksensä, eikä piste-ennätykseenkään ole matkaa kuin yksi piste. Kaudella 2001-02 syntyi HIFK:ssa tehot 3+5=8 ja kaudella 2007-08 SaiPassa 1+7=8.

31-vuotias Levokari on kuulunut alkukaudella valmentaja Ari-Pekka Selinin luottomiehiin. Peliaikaa on tullut ottelua kohden keskimäärin 23.31, jolla hän on SaiPan selkeä ykkönen ennen pakkipariaan Joni Tuomista (21.47).

12. liigakauttaan pelaava Levokari on saalistanut viime kierroksilla tasaisesti pisteitä ja yltänyt puolustajalle harvinaiseen neljän pelin pisteputkeen. Tällä jaksolla hän on kerännyt tehot 3+2=5. 

Luvian jätti yrittää jatkaa pistemetsästystään seuraavaksi vanhassa kotikaukalossaan Porissa, kun SaiPa kohtaa lauantaina Ässät.

>> Pauli Levokarin pelaajakortti
>> SM-liigan puolustajien pistepörssi

http://www.sm-liiga.fi/media/portraits/2009/saipa/levokari-pauli.jpg
Pauli Levokari, SaiPa
TulostaLähetäJaa