Lehto ja Mäkelä rikkovat torstaina tasalukuja

30.09.2009 - AS

Tapparan maalivahti Mika Lehto ja HPK:n puolustaja Tuukka Mäkelä saavuttavat torstain kierroksella ottelumäärien rajapyykkejä. Lehdolle tulee täyteen 600 ottelua, Mäkelälle 400.

Mika Lehdon liigaura alkoi Ässissä tammikuussa 1998, jolloin hän pääsi haistelemaan liigatunnelmaa yhdessä ottelussa. Kolmen Ässä-kauden jälkeen Lehto siirtyi JYPin riveihin kausiksi 2000-02. Läpilyönti liigavahtien eliittiin tapahtui Tapparassa kaudella 2002-03, jolloin Lehto torjui tamperelaiset SM-kultaan. Lehdon toinen liigamitali tuli keväällä 2008, kun Tappara saavutti pronssia.

Kuluva kausi on 30-vuotiaan maalivahdin kahdeksas Tapparan riveissä ja yhteensä 13:s SM-liigassa. Lehto on kaikkien aikojen eniten nollapelejä (38) pelannut maalivahti SM-liigan runkosarjassa. 

HIFK:n junioreista liigauralle ponnistanut Tuukka Mäkelä debytoi SM-liigassa HPK:n riveissä kaudella 2001-02. Neljän Hämeenlinnassa vietetyn kauden jälkeen Mäkelä pelasi kaksi kautta Lukossa ja kauden Pelicansissa. Viime kaudella kovaotteisena puolustajana tunnettu 27-vuotias Mäkelä palasi HPK:hon. Liigamenestystä on tullut kolmen HPK:ssa saavutetun pronssimitalin verran (2002, 2003 ja 2005).

Lehtoa juhlitaan torstain tv-ottelussa Tappara-JYP ja Mäkelää ottelussa HPK-Ässät.

http://www.sm-liiga.fi/media/portraits/2009/tappara/lehto-mika.jpg
Mika Lehto, Tappara
TulostaLähetäJaa