Kuluvalla kaudella syntynyt 12 hattutemppua

23.01.2009 -

Kolmen maalin iltojen määrä on ollut jokseenkin edellisten kausien tasolla. 1980-luvun tasolle ei liene enää paluuta.

JYPin Antti Virtanen ja Tuomas Pihlman ovat kauden ainoat neljän maalin tekijät. Peräkkäisissä JYPin peleissä joulukuussa maalijuhlia viettäneistä ketjukavereista Pihlman on onnistunut pelaajan herkkuhetkessä kahdesti aiemmin, mutta Virtaselle temppu oli uran ensimmäinen.

Viime kaudella SM-liigassa tehtiin 21 hattutemppua. 2000-luvulla huippukausi oli 2004-05, jolloin kolmen maalin juhlaa vietti 23 pelaajaa.

Kautta aikojen korkein hattutemppujen määrä yhdellä kaudella on kaudelta 1982-83, jolloin niitä tehtiin peräti 49. Kaudella 1977-78 yllettiin kahdeksan kertaa neljään maaliin ja sen lisäksi vielä yhteen viiden ja yhteen kuuden maalin iltaan.

Eniten hattutemppuja urallaan on tehnyt kaikkien aikojen maalikuningas Arto Javanainen. Javan saldoksi tuli kaikkiaan 39 vähintään kolmen maalin iltaa. Tässä määrässä on yksi kuuden ja kaksi viiden maalin iltaa.

SM-liigan (1975-) maaliennätystä, kuusi maalia yhdessä ottelussa, pitävät hallussaan Lauri Mononen (HIFK 9.10.1977), Arto Javanainen (Ässät 17.10.1985) ja Tero Arkiomaa (JoKP 7.1.1990).

 

 

Etusivun isossa kuvassa Lukon Juha-Pekka Haataja, joka teki kolme maalia 25. marraskuussa pelatussa ottelussa Lukko-Ilves.

 

TulostaLähetäJaa