Henrik Blomqvist Pelicansin takalinjoille

02.06.2010 - AS

Ruotsalaispuolustaja Henrik Blomqvist ja Lahden Pelicans ovat solmineet ensi kauden kattavan sopimuksen, Pelicans tiedottaa verkkosivuillaan.

Henrik Blomqvist antoi hyvät näytöt kaksiviikkoisella testijaksolla, jonka aikana hän harjoitteli Pelicansin kanssa Pajulahdessa.

- Hänellä on mahdollisuudet olla iso palanen puolustuksestamme. Olimme häneen tosi tyytyväisiä, pelaajakoordinaattori Pasi Nurminen sanoo viime kaudella Tanskassa 33 ottelussa tehot 9+22=31 iskeneestä ruotsalaisesta.

- Hän ei ole koolla pilattu, mutta pystyy taklaamaan kovaa ja on kiekollisessa pelissä hyvä. Hän on rightin pelaaja, ja hänellä on hyvä lämäri, Nurminen kuvailee 180-senttistä ja 86-kiloista Blomqvistia.

Blomqvistin sopimuksen myötä Pelicans suuntaa pelaajamarkkinoilla katseet enemmänkin hyökkääjäosastolle.

- Pakkeja on nyt sen verran, että näillä voisi lähteä kauteen. Katsotaan kuitenkin mitä markkinoilta tulee, Nurminen kertoo joukkueen puolustajatilanteesta. Pelicansilla on sopimus seitsemän puolustajan kanssa.

- Hyökkääjärintamalle katsomme yhtä tai kahta ukkoa. Ryhmää työstetään kuitenkin koko ajan, Nurminen vakuuttaa.

Neuvottelut unkarilaismaalivahti Zoltán Hetényin kanssa ovat yhä käynnissä. Blomqvistin tavoin Hetényi vakuutti Pelicansin valmennusjohdon kahden viikon testirupeaman aikana.

Viime kaudella Jukureissa Mestistä pelannut lahtelaiskasvatti Jesse Rohtla on palannut Päijät-Hämeeseen. Nurminen luonnehtii 22-vuotiaan Rohtlan sopimusta "Pohjois-Amerikan malliseksi kahden suunnan sopimukseksi", eli hän pelannee sekä HeKissä että Pelicansin liigamiehistössä.

Juhamatti Aaltosen tilanteessa ei ole Nurmisen mukaan tapahtunut muutoksia. NHL-siirron takaraja on kesäkuun puolivälissä.

Henrik Blomqvist
Synt. 24.3.1984, Stockholm SWE
Puolustaja
Right
180 cm/86 kg

Tilastot        Runkosarja              Playoff
O M S P R O M S P R
SWE-Jr.A 66 14 12 26 301 6 1 0 1 10
SWE-2 94 9 13 22 247
NOR 47 16 4 20 272
DEN 78 22 43 65 250 16 1 5 6 48
http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/logot_suuri_valk/pelicans.gif
TulostaLähetäJaa