Ässät tappion päässä liigakarsinnasta

19.03.2009 -

Lukko oli parempi myös toisessa playout-sarjan osaottelussa. Loppuluvut olivat jälleen raumalaisille 1-0.

Lukon maalivahti Petri Vehanen on ollut mahdoton ohitettava kahdessa ensimmäisessä Lukko-Ässät -sarjan pelissä. Torstaina Vehanen torjui kaikki 26 Ässien laukausta. Tiistain ensimmäisessä osaottelussa Vehanen piti maalinsa puhtaana täsmälleen samoin torjuntaluvuin.

Huono ei ole ollut Vehasen virkaveli toisessa kenttäpäädyssäkään. Eero Kilpeläinen on torjunut Lukko-sarjassa 52 kertaa ja päästänyt vain kaksi maalia, mutta silti tilillä on kaksi tappiota.

Torstaina Vehanen kuittasi kolme IS-tähteä, Kilpeläinen oli kahden IS-tähden pelaaja.

Ottelun ainoan maalin teki Pekka Saarenheimo.

Ottelusarjan voittoon vaaditaa kolme voittoa. Playout-sarja on katkolla Lukolle ensimmäisen kerran lauantaina Raumalla. Tarvittaessa pelataan vielä maanantaina ja keskiviikkona.

Ottelusarjan voittajan kausi on ohi. Häviäjä joutuu liigakarsintaan Mestiksen voittajaa vastaan.

Ässät-Lukko 0-1 Voitot 0-2
Tilastot
Tulospalvelu
Kokoonpanot

 

Playout-ohjelma

 

http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/logot_suuri_valk/assat.gif
TulostaLähetäJaa