Uusimmat kurinpitouutiset
Kurinpitopäätös Kärppien Antti Aarnion asiassa ottelussa Kärpät - HIFK 26.1.2009
Aarniolle oli tuomittu ottelussa 5+PRK polvitaklauksesta. Kurinpitopäällikkö Muukkonen antoi Aarniolle rangaistukseksi kaksi ottelua pelikieltoa.
KURINPITOPÄÄTÖS ANTTI AARNION ASIASSA (OTTELUSSA KÄRPÄT - HIFK 26.1.2009)
N:ro 37 / 2008-2009
1
Selostus asiasta
Ottelun otteluvalvoja on saattanut allekirjoittaneen käsittelyyn säännön 510 nojalla tapauksen, jossa Kärppien Antti Aarnio taklaa HIFK:n Mikko Turusta polvella saaden ottelun erotuomarilta rangaistukseksi 5 min + PRK. Ottelun otteluvalvojan raportin mukaan tilanteesta olisi pitänyt tuomita ottelurangaistus sääntökohdan 536 (polvitaklaus) perusteella.
Allekirjoittanut on lukenut tapahtuneesta otteluvalvojan raportin ja katsonut tapahtuneesta otteluvideon, joiden perusteella voidaan todeta seuraavaa:
Otteluvalvojan raportin mukaan ajassa 52.32 HIFK:n pelaajalla (Mikko Turunen) oli kiekko omassa päädyssä. Hän syötti kiekon pois oman maalin takaa toiselle laidalle. Kun kiekko irtoaa lavasta, on Kärppien Aarnio Turusesta noin kolmen metrin päässä. Turunen näkee taklaajan ja yrittää väistää taklausta siirtymällä kulmaa kohti, mutta ei ehdi taklauksen alta pois, mutta saa siirryttyä sen verran, että osuakseen taklattavaan joutuu Aarnio levittämään jalkojaan. Taklaus tapahtuu vasen polvi edellä osuen Turusta jalkaan. Tilanteessa Aarniolla oli mielestäni aikaa ja mahdollisuus tehdä jokin muu ratkaisu. Turunen ei osallistunut peliin taklauksen jälkeen ja menin pelin loputtua suoraan koppiin. Turuselle tuli ilmeisesti ns. puujalka.
Videokuvan perusteella voidaan todeta Aarnion luistelevan b-pisteen kaarien kohdalta kohti kiekollista HIFK:n puolustajaa Mikko Turusta. Aarnion ollessa n. 2-3 metrin etäisyydellä Turusesta syöttää Turunen kiekon pois. Samalla hetkellä Aarnion taklausasento muuttuu siten, että Aarnion vasen jalka on edessä hänen liukuessaan kohti Turusta. Turunen havaitsee Aarnion ja tekee väistöliikkeen. Turunen on syöttöhetkellään lähes liikkumattomana paikallaan ja väistää Aarniota n. 1-1,5 metriä sivulle kohti kulmausta. Aarnio havaitsee Turusen väistöliikkeen ja kuvahaunhan perusteella voidaan todeta Aarnion tietoisesti taklaavan Turusta jalalla / polvella. Aarnio ei kuvanauhan perusteella näyttäisi levittävän jalkaansa taklaushetkellä, mutta näkemykseni mukaan selvää asiassa on se, että Aarnio tietoisesti taklaa tilanteessa Turusta jalalla / polvella.
2
Ratkaisun perustelut
Selvää asiassa on se, että kyseessä oli ns. polvitaklaus, jossa vastustajan pelaaja loukkaantuu ja josta olisi pitänyt tuomita ottelurangaistus.
Kysymyksessä ei näkemykseni mukaan ollut ns. tyypillinen polvitaklaustilanne, jossa pelaajat luistelevat samoilla raiteilla vastakkain toisen pelaajan väistäessä toista, jolloin seurauksena on pääsääntäisesti polvitaklaus. Kyseisissä tilanteissa pelaajien vauhti on kova ja reagointi väistävän pelaajan pysäyttämiseksi voi olla jalan levitys. Aarnion polvitaklaus on sen sijaan näkemykseni mukaan tilanne, jossa Aarnio liukuu kohti vastustajaa toinen jalka edellä siten, että ensimmäinen kontakti tapahtuu joka tapauksessa jalalla. Aarnio ei varsinaisesti levitä erikseen jalkaansa vaan Aarnion koko taklaus perustuu siihen, että hän liukuu kohti vastustajaa jalka edellä.
Rangaistusta koventavana seikkana pidän itse taklauksen suoritustavan lisäksi sitä, että taklaus on kiekon riistoon nähden myöhässä suoritettu, sillä Turunen on ehtinyt syöttää kiekon pois ennen Aarnion taklausta.
Ottaen huomioon edellä mainittu ja polvitaklauksista aiemmin annetut rangaistukset (Tapaus 25/2007-2008 Ville Uusitalo 2 ottelua, Tapaus 27/2005-2006 Santeri Heiskanen 2 ottelua ja tapaus 34/2006-2007 Jere Karalahti 3 ottelua ja Antti Aarnio 27 /2007-2008) katson, että Aarnion rangaistuksena on kahden ottelun pelikielto.
3
Ratkaisu Määrään Antti Aarniolle kahden ottelun pelikiellon. Aarnio on pelikiellossa ajalla 27.1.2009 - 29.1.2009 ja kärsii rangaistuksensa otteluissa Kärpät-Kalpa (27.1.2009) ja Tappara-Kärpät (29.1.2009)
Espoossa 27. päivänä tammikuuta 2009
Jarmo Muukkonen
SM-Liigan kurinpitäjä
