Vladimir Sicak Kärppiin

12.05.2010 - AS

Tshekin ykkösliigan puolustajien paras maalintekijä Vladimir Sicak, 30, tuo osaamisensa Oulun Kärppiin. Hänen sopimuksensa kattaa alkavan kauden.

HC Vitkovicessa hopeaa keväällä taistellut Vladimir Sicak on kova ja monipuolinen, eurooppalaisten puolustajien eliittiin kuuluva pelaaja.

”Saamme kansainvälisen, todella kovat meriitit saavuttaneen puolustajan, joka pystyy pelaamaan isoja minuutteja. Hän on todella tervetullut lisä joukkueen puolustukseen”, urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoo.

EHT-turnauksien vakiopuolustajiin viimeisten kolmen vuoden ajan kuulunut Sicak oli mukana Tshekin MM-joukkuetta koottaessa, mutta jätti Saksan kisat väliin perheenlisäyksen vuoksi.

”Hän oli jo nuorena poikana kova puolustaja ja on viime vuosina ottanut isoja askelia eteenpäin. Yksi merkittävä tekijä meille on myös se, että hän itse halusi tulla Kärppiin pelaamaan”, kertoo päävalmentaja Mikko Haapakoski.

Viime kaudella Sicakin pelisilmä tuotti Tshekin liigassa 9 osumaa ja 17 maalisyöttöä. SM-liigakokemusta puolustajalla on 283 ottelun ja 100 pisteen (49+51) verran HPK:sta (2001-05) ja TPS:stä (2006-07). Hämeenlinnasta hänellä on muistona kolme pronssimitalia. Tshekissä kokemusta on kertynyt lähes 200 ottelua ja Elitserienistä (Modo, Malmö) 45 ottelua.

NHL-taustan omaava ruotsalaishyökkääjä Jonathan Hedström harjoittelee parhaillaan Kärppien mukana. Urheilutoimenjohtaja Ahon mukaan ratkaisu hänen osaltaan tehdään lähiaikoina.

Kärpät ja Teemu Aalto purkivat tiistaina puolustajan ensi kautta koskevan sopimuksen yhteisymmärryksessä.

Vladimir Sicak
Synt. 1.12.1980, Hradec Kralove, CZE
Puolustaja
Left
179 cm/89 kg
NHL-varaus: -

Tilastot
O M S P R O M S P R
SM-liiga 283 49 51 100 203 41 4 6 10 43
CZE 188 11 36 47 114 21 1 4 5 16
SWE 45 1 3 4 14
ECHL 34 4 6 10 16
IHL 33 1 3 4 15
WHL 107 8 36 44 144
http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/logot_suuri_valk/karpat.gif
TulostaLähetäRSSJaa