Bluesin Kivimäki uusien haasteiden pariin

12.02.2010 -

Bluesin toimitusjohtaja vaihtuu kuluvan kauden päättyessä. Tom Kivimäki tiedotti perjantaina jättävänsä Blues Hockey Oy:n ja Tapiolan Monitoimiareena Oy:n (Barona Areena) toimitusjohtajan tehtävät.

"Päätös vaati pitkän harkinnan; viiden vuoden työskentelyn jälkeen Bluesia on vaikea jättää. Syyt irtisanoutumiseeni ovat täysin omaehtoiset ja henkilökohtaiset. Koen, että nyt on oikea aika kohdata uusia haasteita työelämässä", Kivimäki kertoi tiedotteessaan.

"Voin hyvillä mielin jättää molempien yhtiöiden johdon uusiin käsiin. Olen saanut tehtyä yhtiön ja joukkueen kannalta keskeiset asiat loppuun: valmentajasopimukset on uusittu ja uusi pelaajakoordinaattori nimitetty sekä joukkueen vahva runko tuleviksi kausiksi koottu. Organisaation pitkän tähtäimen rakennemuutos on muutenkin suunnitelmien mukaisessa vauhdissa. Lopetan tehtäväni toimitusjohtajana 30. huhtikuuta 2010, joten kuluva kausikin saadaan kunnolla pakettiin", hän kirjoitti.

"Tarkoitus on, että jatkan kuitenkin hallitustyöskentelyä käynnissä olevien kehityshankkeiden loppuun saattamiseksi. Tästä olemme keskustelleet yhdessä hallituksen puheenjohtajan Jussi Salonojan kanssa."

"Olisin mielelläni nähnyt Tomin jatkavan tehtävässään", Jussi Salonoja kommentoi.

"Ymmärrän kuitenkin, että tällaiset muutokset kuuluvat työuraan ja kunnioitan Tomin päätöstä. Hallitustyöskentely takaa, ettei Tom jätä areenaa eikä Bluesia kokonaan, vaan hänen kokemuksensa on hyödynnettävissä jatkossakin", Salonoja jatkoi.

Uusista haasteistaan Kivimäki lupasi kertoa mahdollisesti jo kevään aikana.

 

http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/pm_2009_2/kivimaki_tom_01_09_185px.jpg
Tom Kivimäki Blues
TulostaLähetäRSSJaa