Liigablogi: Onko nuijan pilli mennyt taskuun?

02.11.2011 - TK

Tämän retorisen kysymyksen esittäjänä on kiekkofani kiekkokierroksesta toiseen.

SM-liigaa on nyt pelattu 18–20 kierrosta. Sarja näytti muutama viikko sitten jakaantuvan pahasti kahtia, mutta nyt erot joukkueiden välillä ovat pienemmät. Toisin sanoen sarjataulukko "elää" tosi voimakkaasti viikonkin syklillä. Toki tyven ja kärjen piste-ero on tuttuun tapaa aika iso.

Usein sitä itsekin pienenä pulliaisena syyllistyy herrojen kritisointiin. Nyt täytyy kuitenkin antaa positiivista palautetta. SM-liiga on vihdoinkin menossa kohti ammattilaistuomarisysteemiä. Siirtymävaihe on käynnissä.
Kauden alku on ollut poikkeuksellinen siitä syystä, että päävalmentajien napina tuomaritoimintaa kohtaan on ollut vähäistä. Lieneekö lupaus paremmasta syy seesteisyyteen?

Urheilumies Erkka Westerlund lanseerasi opiskeluaikoina kohdalleni ystävällisen lempinimen kaksoisagentti. Tätä roolia toteuttaessani onnistuin saamaan haltuuni SM-liigan kilpailupäällikkö Arto I. Järvelän "salaiseksi luokiteltua materiaalia".

Aineisto pitää sisällään koonnin jokaisen joukkueen jäähymääristä kymmenen ensimmäisen pelin jälkeen kuluvan ja kahden viime kauden osalta.  Se on mielenkiintoista luettavaa. Otanta paljastaa kuinka kahden minuutin jäähyt ovat vähentyneet miltei 30 % kaudesta 2009–2010.

Kahden minuutin jäähyt, kymmenen ensimmäistä ottelua:

  • Kausi 2009–2010: 934 kpl
  • Kausi 2010–2011: 762 kpl
  • Kausi 2011–2012: 683 kpl


* * *

Liigan materiaalia läpikahlattuani olen tullut seuraaviin johtopäätöksiin:

Ensinnäkin tuomarilinja on löytänyt keskivälin nollatoleranssiin siirtymisen jälkeen. Toiseksi pelaajat ovat pikkuhiljaa adaptoituneet nykyiseen tuomarilinjaan, jossa puolustuspelissä luistelutaidon, pelin luvun ja jalkatyön merkitys korostuu. Kolmantena asiana haluaisin nostaa esiin hyökkäyspelaamisen (tasakentällisin) kollektiivisen kehittymisen näinä vuosina.

Voidaanko olettaa, että kun jatkuva pystysuuntaan puskeminen on vähentynyt ja kiekkokontrolli lisääntynyt, ovat sen seurauksena myös kamppailu- ja irtokiekkotilanteet vähentyneet? Ainakin tunnepitoisten vääntötilanteiden väheneminen tuntuisi korreloivan vähentyneiden jäähyjen kanssa.

Kiekkojännärin kannalta on hauska huomata, että jäähymäärien väheneminen ei ole merkinnyt maalimäärien vähenemistä.

Maalimäärät, kymmenen ensimmäistä ottelua:

  • Kausi 2009–2010: 386 kpl
  • Kausi 2010–2011: 388 kpl
  • Kausi 2011–2012: 378 kpl

 

* * *

Näitä kahta taulukkoa vertailemalla päästään suuntaa antaviin olettamuksiin. Koska jäähymäärät ovat noin radikaalisti pienentyneet, mutta maalimäärät ovat pysyneet suurin piirtein samoina, voidaan ajatella, että maaleja tuotetaan suhteessa aiempaa enemmän 5 vs. 5 -pelissä ja vähemmän ylivoimalla. Tämän tulkinnan sovittaminen valmentajien käyttämään retoriikkaan alivoimapelaamisen kehittymisestä sopisi hyvin pirtaan. Toisin sanoen alivoimapelit ovat ottaneet vallan ylivoimapeleistä.

Se, että maaleja tehtäisiin aiempaa enemmän 5 vs. 5 -pelissä, tukisi osaltaan myös hyökkäyspelaamisen kehittymistä. Toivottavasti tämä pohdinta ja pintaraapaisu toimivat sysäyksenä jonkun valmentajaopiskeluitaan suorittavan lopputyölle.

Ai niin. Mitä otsikkoon tulee, niin ei tässä paljon puhuttu tuomaritoiminnasta. Toisaalta, eikö se kerro omaa kieltään siitä, että tuomaritoiminta on ollut silloin aika onnistunutta?

- TK

PS. Todettakoon vielä, että isojen (5+20) rangaistusten tilasto 10 ensimmäisten pelien jälkeen:

  • Kausi 2009–2010: 9 kpl
  • Kausi 2010–2011: 24 kpl
  • kausi 2011–2012: 19 kpl

PS2. Vähiten kahden minuutin jäähyjä kymmenen kierroksen jälkeen:

  • Kausi 2009–2010: KalPa (Pekka Virta)
  • Kausi 2010–2011: Blues (Petri Matikainen)
  • Kausi 2011–2012: Jokerit (Erkka Westerlund)

PS3. Eniten kahden minuutin jäähyjä kymmenen kierroksen jälkeen:

  • Kausi 2009–2010: Ilves (Heikki Mälkiä)
  • Kausi 2010–2011: TPS (Heikki Leime)
  • Kausi 2011–2012: HIFK (Petri Matikainen)

 

Kirjoittaja Tommi Kerttula on scouting-konsultointiin ja -järjestelmiin erikoistuneen Totalscouting Oy:n perustaja.

TulostaLähetäRSS