Mutta mitä mestaruuden voittamiseen oikein tarvitaan? Riittääkö hyvä tuuri? Oikein hyvä tuuri? Mikä on mestaruuden salaisuus, Mika "Veikko" Nieminen?
Miksi minulta kysyt? Ei minulla ole mestaruutta.

Heh, onhan sinulla yksi maailmanmestaruus ja olet ollut lähellä mestaruutta monta kertaa. Kai siitäkin jotain oppii?
Vastikään laskin, että olen ollut seitsemän kertaa erilaisisssa mestaruusfinaaleissa, ja voittanut niistä yhden, 1995 MM-finaalin. En tiedä, pitääkö voittamaan opetella voittamalla. Toki finaaliin on helpompi lähteä, jos on sellaisia voittanut ennenkin. Vuonna 1992 voitimme Tshekin ja pääsimme MM-finaaliin. Jos meillä olisi ollut päivä enemmän aikaa sulatella sitä, olisimme voittaneet finaalinkin.

Mikä on mestaruuden voittamisen ydin?
On se tuuristakin kiinni, ei pelaaja voi katsella kokoonpanoja keväällä ja päättää menevänsä johonkin joukkueeseen voittamaan mestaruuden. Tärkeintä on se, että valmentaja saa jengin pelaamaan toisilleen, että joukkue on yhtenäinen, ja että mistään kuulu mitään kitinää.

Mika "Kölli" Kortelainen, pitkällä urallasi olit voittamassa mestaruutta kerran ... Mikä on mestaruuden voittamisen salaisuus?
Tärkeintä on usko omaan jengiin ja omaan tekemiseen. On mahtava tunne, kun kopissa katsoo vierustovereita ja näkee hyviä pelaajia ja tietää, että nyt on oikeasti hyvä mahdollisuus voittaa jotain suurta.

Eli, usko on tärkeintä?
Totta kai pelin pitää kulkea, mielellään koko kauden, vaikka meilläkin vuonna 1998 oli vaikeuksia jouluun saakka. Pudotuspeleistä mestaruusjahti alkaa, joukkue ei saa olla tyytyväinen pelkästä pudotuspelipaikasta. Mutta, usko ja tahto ovat tärkeitä. Jos joku ei nyt ole kunnossa, niin sitten ei vain voi mitään.

Voiko joukkue päättää "ruveta pelaamaan" pudotuspeleissä, jos runkosarjassa ei ole kulkenut?
Ei. Pelin pitää kulkea viimeistään viimeisen maajoukkuetauon jälkeen.

Niinpä niin. Nytkin SM-liigan välierissä pelaavat runkosarjan neljä parasta, eikä finaaliin ole viimeisten 20 vuoden aikana juuri sen alempaa noustu. Esa Keskinen, sinä olit mukana, kun HV71 nousi Ruotsin mestariksi 1995, vaikka olitte runkosarjassa vasta kahdeksansia. Mitä tapahtui?
Me saimme heti alkuun vierasvoiton Tukholmassa, runkosarjan ykkösestä, Djurgårdenista ja se antoi meille voimaa. Meitä lyötiin mediassa aika lailla ennen pudotuspelejä. "Djurgården - HV71, 3-0" ja "turistit tulevat Tukholmaan" kirjoittivat iltapäivälehdet. Niitä leikkeitä oli kopissakin ja siitä me saimme energiaa näyttää kaikille.

Mutta, voititte runkosarjassa vain 12 matsia 40:stä. HV71 on vieläkin ainoa kahdeksannelta sijalta mestariksi noussut joukkue. Aikamoinen temppu.
Jostain syystä silloin peli loksahti uomiinsa yhden matsin ansiosta. Nousu oli kova. Olimme semifinaalisarjassa 0-2 -tappiolla, mutta voitimme kolme peräkkäin, finaalikin oli vastustajalle kerran katkolla ja olimme ratkaisevassa finaalissakin 3-1 tappiolla ennen viimeistä erää. Päätimme kopissa, isossa ringissä, että annamme vain kaikkemme, koska hävittävää ei ollut. Itse pääsin heittämään maalin takaa lätyn Per Gustafssonille, joka iski tasoituksen. Matsi ratkesi lopulta jatkoajalla. Se hurmos kantoi meitä, samaten tietenkin loistava maalivahtipeli, joka antoi meille mahdollisuuden voittaa matseja.

Niin, vanhan sanonnan mukaan maalivahti ei voi yksin voittaa mestaruutta - mutta voi hävitä sen.
Mutta pitää myös muistaa, että yksittäinen pelaaja voi nostaa omaa peliään vaikka kuinka paljon. Pudotuspeleissä voi vielä pelastaa kaudesta paljon, huonosti mennyt runkosarjakin voi pyyhkiytyä mielestä jos loppu menee hyvin.

Toteaa neljän Suomen mestaruuden ja yhden maailmanmestaruuden Antti Törmänen. Hyvä on, entäs sitten, kun on voittanut kerran jos toisenkin? Sinä varmaankin tiedät, mikä mestarijoukkueita yhdistää.
Hyvä joukkuehenki, hyvä keskittyminen ja se, että tekee tehtävänsä hyvin tässä ja nyt, eikä mene asioiden edelle.

Onko vaikeaa olla vain tässä ja nyt?
Välillä tulee tylsiä vaihtoja, mutta pitää vaan jaksaa pelata kiekko ulos.

Mikä ero on "tavallisella" tärkeällä voitolla runkosarjassa ja pudotuspelisarjan katkaisemisella?
Sarja menee helposti henkien taistoksi, jossa joutuu pelaamaan jatkuvasti samaa pakkia tai hyökkääjää vastaan. Sarjan voittaminen antaa pelaajalle ainakin sen tyydytyksen, että on voittanut oman vastustajansa. Häviäjän rooli on niin %%&&! raskas.

Voiko tappiossa kuitenkin olla mestaruuden siemen, kuten sanotaan, vai pitääkö voittamaan oppia voittamalla?
Revanssi voi olla iso juttu, ainakin 1990-luvulla Jokereiden ja Tepsin taistoissa hävitystä finaalista saattoi saada revanssihenkeä seuraavalle kaudelle. Toisaalta, kyllä minusta vuoden 1995 finaalitappio TPS:lle tuntuu vieläkin pahalta. Voittamaan oppii voittamalla mutta jos on kerran voittanut, tappiosta ja revanssista voi hakea lisäenergiaa.

Aikamoista alkemiaa. Altavastaaja hakee energiaa siitä, että on altavastaaja, suosikki siitä, että on suosikki. Mutta kitinää ei saa kuulua. Ehkä käsikirjoittaja William Goldmanin sutkautus viihdeteollisuuden menestysresepteistä sopii tähänkin. "Kukaan ei tiedä mitään." Sitä vaan tekee parhaansa ja jostain tulee hitti - ja joku voittaa SM-kultaa.