Mutta mitä mestaruuden voittamiseen oikein tarvitaan? Riittääkö hyvä tuuri? Oikein hyvä tuuri? Mikä on mestaruuden salaisuus, Mika "Veikko" Nieminen?
Miksi minulta kysyt? Ei minulla ole mestaruutta.

Heh, onhan sinulla yksi maailmanmestaruus ja olet ollut lähellä mestaruutta monta kertaa. Kai siitäkin jotain oppii?
Vastikään laskin, että olen ollut seitsemän kertaa erilaisisssa mestaruusfinaaleissa, ja voittanut niistä yhden, 1995 MM-finaalin. En tiedä, pitääkö voittamaan opetella voittamalla. Toki finaaliin on helpompi lähteä, jos on sellaisia voittanut ennenkin. Vuonna 1992 voitimme Tshekin ja pääsimme MM-finaaliin. Jos meillä olisi ollut päivä enemmän aikaa sulatella sitä, olisimme voittaneet finaalinkin.

Mikä on mestaruuden voittamisen ydin?
On se tuuristakin kiinni, ei pelaaja voi katsella kokoonpanoja keväällä ja päättää menevänsä johonkin joukkueeseen voittamaan mestaruuden. Tärkeintä on se, että valmentaja saa jengin pelaamaan toisilleen, että joukkue on yhtenäinen, ja että mistään kuulu mitään kitinää.

Mika "Kölli" Kortelainen, pitkällä urallasi olit voittamassa mestaruutta kerran ... Mikä on mestaruuden voittamisen salaisuus?
Tärkeintä on usko omaan jengiin ja omaan tekemiseen. On mahtava tunne, kun kopissa katsoo vierustovereita ja näkee hyviä pelaajia ja tietää, että nyt on oikeasti hyvä mahdollisuus voittaa jotain suurta.

Eli, usko on tärkeintä?
Totta kai pelin pitää kulkea, mielellään koko kauden, vaikka meilläkin vuonna 1998 oli vaikeuksia jouluun saakka. Pudotuspeleistä mestaruusjahti alkaa, joukkue ei saa olla tyytyväinen pelkästä pudotuspelipaikasta. Mutta, usko ja tahto ovat tärkeitä. Jos joku ei nyt ole kunnossa, niin sitten ei vain voi mitään.

Voiko joukkue päättää "ruveta pelaamaan" pudotuspeleissä, jos runkosarjassa ei ole kulkenut?
Ei. Pelin pitää kulkea viimeistään viimeisen maajoukkuetauon jälkeen.

Niinpä niin. Nytkin SM-liigan välierissä pelaavat runkosarjan neljä parasta, eikä finaaliin ole viimeisten 20 vuoden aikana juuri sen alempaa noustu. Esa Keskinen, sinä olit mukana, kun HV71 nousi Ruotsin mestariksi 1995, vaikka olitte runkosarjassa vasta kahdeksansia. Mitä tapahtui?
Me saimme heti alkuun vierasvoiton Tukholmassa, runkosarjan ykkösestä, Djurgårdenista ja se antoi meille voimaa. Meitä lyötiin mediassa aika lailla ennen pudotuspelejä. "Djurgården - HV71, 3-0" ja "turistit tulevat Tukholmaan" kirjoittivat iltapäivälehdet. Niitä leikkeitä oli kopissakin ja siitä me saimme energiaa näyttää kaikille.

Mutta, voititte runkosarjassa vain 12 matsia 40:stä. HV71 on vieläkin ainoa kahdeksannelta sijalta mestariksi noussut joukkue. Aikamoinen temppu.
Jostain syystä silloin peli loksahti uomiinsa yhden matsin ansiosta. Nousu oli kova. Olimme semifinaalisarjassa 0-2 -tappiolla, mutta voitimme kolme peräkkäin, finaalikin oli vastustajalle kerran katkolla ja olimme ratkaisevassa finaalissakin 3-1 tappiolla ennen viimeistä erää. Päätimme kopissa, isossa ringissä, että annamme vain kaikkemme, koska hävittävää ei ollut. Itse pääsin heittämään maalin takaa lätyn Per Gustafssonille, joka iski tasoituksen. Matsi ratkesi lopulta jatkoajalla. Se hurmos kantoi meitä, samaten tietenkin loistava maalivahtipeli, joka antoi meille mahdollisuuden voittaa matseja.

Niin, vanhan sanonnan mukaan maalivahti ei voi yksin voittaa mestaruutta - mutta voi hävitä sen.
Mutta pitää myös muistaa, että yksittäinen pelaaja voi nostaa omaa peliään vaikka kuinka paljon. Pudotuspeleissä voi vielä pelastaa kaudesta paljon, huonosti mennyt runkosarjakin voi pyyhkiytyä mielestä jos loppu menee hyvin.

Toteaa neljän Suomen mestaruuden ja yhden maailmanmestaruuden Antti Törmänen. Hyvä on, entäs sitten, kun on voittanut kerran jos toisenkin? Sinä varmaankin tiedät, mikä mestarijoukkueita yhdistää.
Hyvä joukkuehenki, hyvä keskittyminen ja se, että tekee tehtävänsä hyvin tässä ja nyt, eikä mene asioiden edelle.

Onko vaikeaa olla vain tässä ja nyt?
Välillä tulee tylsiä vaihtoja, mutta pitää vaan jaksaa pelata kiekko ulos.

Mikä ero on "tavallisella" tärkeällä voitolla runkosarjassa ja pudotuspelisarjan katkaisemisella?
Sarja menee helposti henkien taistoksi, jossa joutuu pelaamaan jatkuvasti samaa pakkia tai hyökkääjää vastaan. Sarjan voittaminen antaa pelaajalle ainakin sen tyydytyksen, että on voittanut oman vastustajansa. Häviäjän rooli on niin %%&&! raskas.

Voiko tappiossa kuitenkin olla mestaruuden siemen, kuten sanotaan, vai pitääkö voittamaan oppia voittamalla?
Revanssi voi olla iso juttu, ainakin 1990-luvulla Jokereiden ja Tepsin taistoissa hävitystä finaalista saattoi saada revanssihenkeä seuraavalle kaudelle. Toisaalta, kyllä minusta vuoden 1995 finaalitappio TPS:lle tuntuu vieläkin pahalta. Voittamaan oppii voittamalla mutta jos on kerran voittanut, tappiosta ja revanssista voi hakea lisäenergiaa.

Aikamoista alkemiaa. Altavastaaja hakee energiaa siitä, että on altavastaaja, suosikki siitä, että on suosikki. Mutta kitinää ei saa kuulua. Ehkä käsikirjoittaja William Goldmanin sutkautus viihdeteollisuuden menestysresepteistä sopii tähänkin. "Kukaan ei tiedä mitään." Sitä vaan tekee parhaansa ja jostain tulee hitti - ja joku voittaa SM-kultaa.

Tarjolla yksinäinen sivurooli suositussa pelissä, pitkiä ajomatkoja pimeässä Pohjolassa, tuhansien ihmisten epäsuosio. Työnantaja tarjoaa työasun sekä korvauksen menetetystä työajasta.

Joku siihen kuitenkin aina innostuu. Matsien viheltämiseen, nimittäin.

Jyri Rönn, mikä sai sinut innostumaan erotuomarin työstä?
Pelasin aikanaan A-junioreissa ja olin vielä joukkueen kapteenikin, mutta aika kova protestoimaan tuomareiden päätöksiä vastaan. Yhdessä matsissa Hämäläisen Antti, joka oli SM-liigassakin linjamiehenä, oli meidän matsissamme ja tokaisin hänelle sen jälkeen, että "miten tuo voi olla noin vaikeaa, pitäisikö minun tehdä se itse". Antti heitti haasteen takaisin ja sanoi, että "just sinunlaisiasi tarvitaan".

Heh. Mitäs sanoit? "Tiedän, mutta siinä on niin huono palkka"?
Vähän siinä meni luu kurkkuun, mutta kun minulle vielä soitettiin kurssien alkamisesta, niin sen verran oli miestä, että kävin ne. Pelasin itse vielä kauden ja samalla olin erotuomarina juniorimatseissa.

No, onko se yhtä helppoa kuin pelaajana ajattelit? Silloinhan tietenkin olisit viheltänyt virheettömästi.
No ei. Tosi haastavaa puuhaa kyllä ja onhan se nyt myönnettävä, että ei kentällä ole mitään absoluuttista totuutta, vaan tilanteet ovat usein rajatapauksia, joissa pitää vain luottaa omiin silmiinsä. Ja toisaalta, teki siellä mitä vaan, niin aina tulee, köh, köh, arvostelua niskaan. Vaikka tuomari tuntisikin onnistuneensa, toinen joukkue voi olla käärmeissään, viimeistään lehtimies on, koska hänen pitää myydä lehtensä.

Niinpä. Miten sen kestää? Mikä ihme saa sinut hyppäämään autoon keskellä päivää ja ajamaan Ouluun tuomitsemaan matsia, josta olet kotona aamyöllä.
Se on kivaa. Toki tulee hetkiä, että mietin lopettamista, mutta kun saa pari kuukautta miettiä kesällä, on taas kiva päästä kaukaloon.

Markku Kruus, sinä olet varmasti ehtinyt miettiä lopettamista moneen kertaan, olethan virkaiältäsi liigan vanhin päätuomari. Mistä saat voimaa jaksaa? Miten rupesit tuomariksi?
Onhan jääkiekko Suomen seuratuin laji, ja tässä saa olla sisäpiirissä koko ajan. Kaikilla on lajin sisällä oma ruutunsa, meillä tuomareilla omansa, mutta me kuulumme samaan kiekkoperheeseen. Vuonna 1986, opiskelin Helsingissä ja erotuomarina toiminut veljeni kehotti käymään erotuomarikurssit, että pääsisin tuomarikortilla katsomaan liigapelejä. Minähän kävin, ja rupesin tuomariksi.

Nythän tilanteesi on vielä parempi, kun pääset matseihin ilmaiseksi, hyvällä paikalle ja saat vielä korvauksen. Kauanko aiot vielä jaksaa?
Kausi kerrallaan.

Kokeneen pelimie... erotuomarin merkki. Mikä on pahinta, mitä erotuomari voi kentällä tehdä?
Tuomari ei saa suuttua. Tuomari ei saa aloittaa huutamista, hänen pitää lopettaa se. Erotuomarin ratkaisu on aina toiselle joukkueelle kurja ratkaisu, joten hänen pitää olla kovanahkainen eikä saa hätkähtää pienistä.
Kun me teemme ratkaisun, joku on tehnyt virheen. Me annamme rangaistuksen sääntökirjan mukaan. Välillä tekisi kyllä mieli antaa minuutin jäähy.

Annapa seuraavassa matsissa. Olisi kiva pikku yllätys. Sinä olet urallasi nähnyt paljon, mikä on muuttunut eniten erotuomarin työssä?
Nyt kaikista virheistä jää kiinni, joka paikassa, kun tilanteita pääsee katsomaan netistä reaaliajassa ja uusintoina, mutta virheitä tulee ja ne kuuluvat peliin.

Joudutko tuomitsemaan tilanteita kaukalon ulkopuolella?
Monet hämmästyvät huomatessaan, että me erotuomarit olemmekin tavallisia ihmisiä.

Niinhän te sanotte.

Ennen vanhaan valmentajat seisoivat aitiossa pelaajien edessä, ainakin Euroopassa. Koska sinä siirryit penkin taakse, Sakari Pietilä?
En muista tarkalleen, mutta olinhan minä vaihtopenkin edessä urani alussa. Ehkä tässäkin otettiin mallia NHL:stä, en ole varma.

Kumpi on valmentajalle parempi paikka?
Nykyisin takana on parempi olla, varsinkin, kun valmentajien paikkaa on korotettu. Tällainen pikkumieskin näkee sieltä hyvin nyt. Edessä saa pelaajiin katsekontaktin, mikä on tietenkin hyvä.

Etkö enää menisi aivan kentän laidalle?
Ei siellä edessä ole enää tilaa, kun pelaajat ovat lähempänä laitaa. Ja takaa näkee pelin paremmin. Joskus sieltä takaa voi hypätä pelaajien eteen, käyttää sitä dramaattisena tehokeinona.

Se spontaani tunteenpurkaus, jossa valmentaja hyppää takaa eteen voikin siis olla näytelmää. Hmmm... ovelia nuo valmentajat. Onko takana seisomisesta muita etuja, Doug Shedden?
Minä olen aina seissyt penkin takana, se on aina ollut pohjoisamerikkalainen tapa. Minusta ainakin on mukavampaa, jos laidan yli lentävä kiekko osuu pelaajaan, eikä minuun, ha ha ha.

Totta.
Ainoa etu, joka muuten tulee mieleen on se, että voisi katsoa pelaajaa suoraan silmiin, kun antaa hänelle palautetta tai ohjeita.

Palautteesta tulee mieleen vanha legenda Christian Ruutusta, joka palasi virheen jälkeen vaihtopenkille. Valmentaja luetteli seuraavia pelaajia ja huusi viimeiseksi "Christian", piti dramaattisen tauon ja jatkoi: "Dave Christian". Aina ei katsekontaktiakaan tarvita. Vai kuinka, Hannu Aravirta?
No, toisinaan on hyvä tulla esiin, että saa pelaajien täyden huomion. Yleensä pelaaja vain vähän kääntyy, kun heille menee puhumaan. Toisaalta, takana on hyvä keskustella muiden valmentajien kanssa, vähän pelaajien selän takana, konkreettisestikin. Ei tarvitse supatella pelaajien edessä.

Eikö suomalaisia joukkoja kuulu johtaa edestä?
Äh, ei tämä mitään sotaa ole. Olen aina sanonut, että tämä on pelaajien peli, ja pelaajien pitää olla eturivissä. Jos valmentaja menee eteen heilumaan, hän ottaa tahtipuikon ja alkaa esiintyä itse.

Toisille sekin sopii.

Teemu Numminen, Montreal Hockey, mihin ovat puumailat kadonneet? Vieläkö joku muu kuin minä pelaa sellaisella?
Aika harva. Esimerkiksi NHL-pelaajista enää kolme prosenttia pelaa puumailalla.

Parikymmentä, siis. Kuka esimerkiksi?
Jason Spezza, Ottawa Senators.

Oho, no, kyse on siis myös mailan käsittelijän taidoista. Mitä on tapahtunut, ovatko komposiittimailat todellakin niin paljon parempia?
Komposiittimailat ovat huomattavasti kevyempiä ja myös kestävämpiä. Itse pelasin viimeksi puumailalla 2001.

Minun puumailani taitaa olla vuodelta 2001... mikä on seuraava suuntaus "mailatekniikan" puolella, he he?
Meidän viimeisin uutuutemme on Nano Hybtonite -teknologia, joka lisää mailojen kestävyyttä entisestään.

Jos ne mailat nyt ovat niin kestäviä, kuinka kovaa pelaajat oikein hakkaavat toisiaan, kun toisinaan näkee mailan katkeavan huitaisuista nilkkaan tai poikittaisesta selkään?
Komposiittimaila yleensä hajoaa näyttävämmin kuin puumaila, joka ensin löystyy ja vaikka se olisi rikki, niin laminaatit pitävät mailaa edelleen kasassa siihen saakka, että se saatiin vaihdettua vaihtoaitiossa. Jos komposiitti menee poikki, niin lapa lähtee toiseen suuntaan ja varsi toiseen!

Ja mies kolmanteen. Sami Kapanen pelaa ainakin puumailalla, varmaankin ainoana Philadelphia Flyersin pelaajana. Onko näin?
Olen todellakin ollut ainut Flyers-pelaaja puumailalla, vaikka olenkin pelannut myös komposiitilla viime vuodet. Täksi vuodeksi vaihdoin puuhun, koska halusin koettaa paluuta pehmeämpään kosketukseen kiekon kanssa!

Ha! No niin, sitähän minäkin ... pehmeämpi kosketus kiekkoon. Ja puumailojahan pystyy jakamaan faneillekin, vai mitä?
Mailoja olen antanut tänä vuonna enemmän - kun ne menevät koko ajan rikki!

Mutta...
Sorry, olen jo vaihtanut takaisin komposiittiin, koska täkäläinen tehdas ei tunnu saavan puumailoja kestämään. Liekö heidän tapansa saada minut pois puumailoista!

No, pääasiahan on, että kädet eivät ole puusta. Tapparan Timo Koskelankaan kädet eivät ole, mutta maila on! Sinä veivaat vielä puisella mailalla?
Joo, kyllä mä kokeilin komposiittia 4-5 vuotta sitten, mutta ei se silloin ollut niin hyvä, että olisin vaihtanut. Ovathan ne kehittyneet paljon siitä, ehkä pitäisi kokeilla.

Mikä tekee puumailasta sinun mielestäsi paremman?
Jos lapa on kokopuusta, se tuntuu pehmeämmältä ja kun minullakin on tosi jäykkä maila, yhtä jäykkä komposiittimaila olisi aika kolkon tuntuinen.

Meneekö sinulla paljon mailoja?
Menee. Yks per peli. Onneksi niitä valmistetaan vielä Forssassa, niin toimitukset pelaavat hyvin, mutta just kyllä kuulin, että valmistus olisi siirtymässä pois Suomesta.

Miten virität mailasi? Teetkö taikoja, erikoishöyläyksiä vai vuoletko vielä kädensijan just sopivaksi...?
Ei niitä tarvitse paljon viritellä, sahaan vain oikean mittaiseksi.

Aha. Luuletko pelaavasi vielä kauan puumailalla?
Taidan olla ainoa Tapparan puumailalla pelaava, A-junioritkin pelaavat komposiiteilla. Tuskinpa kukaan enää vaihtaa takaisin puumailaan... Uskon minäkin, että jos pääsen treeneissä ampumaan suoraan syötöstä ilman vastustajan häirintää, varmaan ammun kovempaa komposiitilla, mutta kun siinä pelissä on paljon muutakin. Katsotaan nyt.

No, jos se päivä tulee, että päätät vaihtaa komposiittiin, laitatko viimeisen puumailasi lasivitriiniin?
HA HA! Enpä ole miettinyt. Kai sen voisi laittaa, niin voisi sitten muistella, kuinka painavia ne ennen oli.

Kaikille liigapelaajille en viitsi soittaa, joten tein satunnaisen valikoidun otoksen, joka kattaa niin hyökkääjät, puolustajat kuin ulkomaalaisetkin.

JYPin Jarkko Immonen, missä on liigan paras jää?
Hmmm... He he, pakko vetää kotiinpäin ja sanoa Hippos.

Ei ole pakko vetää kotiinpäin, voit sanoa ihan mitä vaan. Sanotko silti Hippos?
Joo, sanon, siellä on hyvä jää.

Mitä se tarkoittaa?
Se ei ole liian kova. Eikä liian pehmeä. Mutta on liukas. Mutta ei liian liukas.

Siis just sopiva?
Joo. Ja vielä kotijää.

Asia selvä. Jokerit, Sami Helenius, missä on liigan paras jää?
Lahdessa.

Tulipa nopeasti. Miksi siellä on paras jää?
Se on tosi liukas, ja siellä liukuu niin luistin kuin kiekkokin. Myös rännissä!

Hyvä pointti! Kiitos. Henrik Malmström, Ilves, ensimmäistä kautta Suomessa, missä on mielestäsi paras jää?
Aika paha, miksi minulle soitat? Minähän olen ollut loukkaantuneena, enkä edes pelannut jokaisessa hallissa.

Myönnetään, mutta pitää saada vähän Suomen ulkopuolistakin näkökulmaa. Mieti niitä halleja, joissa olet pelannut?
Hetkinen .... Hartwall Areena, Lappeenranta, Lahti...

Lahti?
...Hakametsän jää on parantunut, mutta ei ole liigan paras. Hartwall Areenalla oli ainakin harjoitusmatseissa hyvä jää, vaikka ulkona oli lämmintä ja halli on iso. Sanotaan Hartwall Areena.

Henrik, millainen on ylipäätään hyvä jää?
Sellainen, joka kestää liukkaana pitkään. Yleensä jää pysyy hyvänä viitisen minuuttia kunkin erän alusta. Sen pitäisi olla aika kova, että se kestää pelaajien painoa. Minäkin painan 90 kiloa.

Siis tarpeeksi kova, mutta ei liian kova, eikä liian pehmeä?
Niinpä. Se on kuitenkin vaikeaa.

Lahden jäähallin kenttämestari Tommi, mikä on salaisuutenne? Mistä syntyy hyvä jää?
Kiva kuulla, että pojat pitävät Lahden jäästä, vaikka meillä onkin tällä kaudella ollut vähän vaikeuksia. Se on ollut vähän pehmeä, mutta niin se varmaan on kaikissa halleissa näin syksyisin.

Pelicansille se näyttää sopivan. Onko Hannu Aravirta antanut ohjeita sopivan pehmeän jään tekemiseksi? Hänhän ei tunnetusti jätä mitään yksityiskohtaa miettimättä.
Heh, ei ole, kyllä se on jäänyt meidän kontollemme. Pelaajat varmaan ovat tottuneet Lahden hallin jäähän, kun treenaavatkin siellä pari kertaa päivässä.

Legendan mukaan NHL:ssä ja Tampereella jäädytysveden sekaan laitetaan saippuaa tai shampoota, mikä on teidän kikkanne?
Ei meillä ole sen suurempia kikkoja, ihan tavallista vesijohtovettä me käytämme.

Lahden vesijohtovesi on kuitenkin maankuulua. Ensimmäisen Salpausselän 12 000 vuotta vanha harjufiltteri toimii vielä. Mikä on sitten zambonikuskin rooli hyvän jään tekemisessä?
Hyvä kuski on rauhallinen ja laittaa juuri sopivasti vettä. Hän ajaa tarpeeksi nopeasti, mutta ei liian kovaa. Vesi ei saa olla liian kylmää. Eikä liian kuumaa.

Tarkkaa puuhaa, mutta pitäähän jäänkin olla liukas, mutta ei liian liukas. Kuulostaa aikamoiselta salatieteeltä. Kuinka tutkitte jään laatua?
Aika vähän. Joskus tutkimme vähän lämpötiloja, mutta ei paljon sitäkään.

No, hyvin tuntuu sekin toimivan. Jatkakaa samaan malliin!

Mutta entäs Tapparan oranssi? Ei tule ihan heti mieleen toista joukkuetta, jonka väreihin se kuuluisi.

Mikko Leinonen, mistä tämä oranssi oikein tulee?
Meidän käsityksemme mukaan perusta on TBK-ajoista asti.

Siis, mistä, 1950-luvulta?
Taiteilija Kimmo Kaivanto teki Tapparan logon 1955 ja ensimmäisistä värikuvista näkee, että ainakin jo 1960-luvulla oli oranssit housut. Eli värimaailma tulee logosta.

Oranssit housut ainakin ovat hyvä tavaramerkki…
Pelihousuihin oranssi sopii hyvin ja siitä meidät tunnistetaan.

…mutta sen värisiä housuja ei juuri kaukalon ulkopuolella näe. Vai mitä?
Nykyisin on vaikea saada kangasta oranssina.

Entäs sitten Suomen Mr. Jääkiekko, Aarne “Dynamo” Honkavaara, muistatko sinä oranssin värin taustan?
Itse asiassa, en tiedä oliko siihen mitään sen kummempaa syytä.

Mutta TBK:lla oli jo oranssi väri vai?
Kyllä, kyllä, sieltä se Tapparan oranssi on lähtöisin. Muistan hyvin, että silloin tulivat eriväriset pipot muotiin ja kaikilla seuroilla oli omat värinsä.

Milloin väripipot tulivat muotiin, noin suurin piirtein?
Tiedän varmasti, että TBK:lla oli oranssin väriset pipot 1947. Meillä Ilveksessä oli nimittäin ensin ne pipot, vihreät, ja muutaman viikon päästä TBK:lla oli oranssit ja Tarmolla punaiset..

No, Tapparan oranssi on siis Tammerfors Bollklubbin peruja ja TBK puolestaan perustettiin 1932 tukemaan Tampereen ruotsinkielisen yhteiskoulun urheilutoimintaa. Svenska Samskolan I Tammerforsin rehtori Ronny Holmqvist, onko oranssi koulunne värejä?
Ei valitettavasti ole, vihreä on ollut meidän värimme. Mutta jos joku tietää, niin koulumme hallituksen puheenjohtaja Rikard Bjurström.

Hej, Rikard! Mitäs sanot? Nappasiko TBK oranssin koulunne väreistä?
Jaa-a, ei tainnut napata. En tiedä, mistä oranssi tulee … ei se kyllä viittaa mitenkään edes suomenruotsalaisuuteen sinänsä…

Ehkä se oli vain jonkun lempiväri?
Niin, enpä ole koskaan ajatellutkaan, mutta onhan se nykyisin aika erikoinen väri.

Onkohan oranssi sittenkään ensimmäinen, mitä Tapparasta tulee mieleen. Mitähän mieltä toinen Ilves-legenda on asiasta. Raipe, mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun sanon “tappara”.
Paikallisvihollinen. Rakas paikallisvihollinen.

Entäs oranssit housut?
Ei tule ihan ekana mieleen.

Pahus.

Phil Pritchard, Hockey Hall of Famen kuraattori, kerro. Mistä punalamppu tuli jääkiekkoon? Onko se kanadalaisten keksintö?
Alunperin maalituomarit seisoivat aivan maalin takana ja soittivat kelloa maalin merkiksi.

Alunperin? Siis koska?
Noo... 1900-luvun alussa.

OK. Mutta eivät heiluttaneet punaisia lyhtyjä?
Eivät. Mutta kun jääkiekkoa ruvettiin pelaamaan kaukaloissa, maalituomarit siirtyivät laidan toiselle puolelle lehmänkelloineen.

Mikäs vuosi nyt on menossa? Siis tarinassa.
1910-luku. Seuraava kehitysaskel oli jäähalli ja kun peli siirtyi halleihin ja ihmisiä alkoi olla katsomossa enemmän, lehmänkellon ääni ei enää kuulunut ja vuoden 1912 tietämissä Ottawa Arenaan asennettiin punaiset lamput maalituomareille.

Adava! Miksi punainen?
Punainen näkyi hyvin hallissa, molemmat joukkueet näkivät sen eikä ollut enää tarpeen spekuloida maaleista.

Eikö? Jotenkin minulla on sellainen mielikuva, että pelaajat ovat yhdessä jos toisessakin matsissa ”neuvotelleet” maalituomarin kanssa. Esimerkiksi Mika Noronen (youtube).
Ha ha ha.

SM-liigasta punalamput ovat kadonneet kokonaan. Miksi, SM-liigan erotuomarijohtaja Arto I. Järvelä?
Punalamppua ei enää käytetä liigakaukaloissa, koska meillä on käytössämme maalivideotuomarijärjestelmä.

Hmm... OK. Myönnetään. Maalituomaria ei enää tarvita, eikä siis punaista valoakaan siinä merkityksessä. Mutta käytetäänkö niitä Euroopassa vielä jossain?
Ei tietääkseni enää missään ammattiliigassa Euroopassa.

Onko sinulla ikävä punalamppua?
Ei.

Edes vähän?
Ei ole, koska se on nykytekniikalla korvattu ja jatkossa on tulossa vielä lisää uusia juttuja. ne ovat tosin vielä suunnitteluasteella

Mitä tapahtuu entisille maalituomareille?
Heille on järjestetty muita toimitsijan hommia, kuten esimerkiksi peliajan mittausta.

Mutta enää he eivät saa painaa nappia joka sytyttää punaisen lampun.
Eivät. Ei kukaan saa.

Esa Keskinen, sinä olet nähnyt maalilampun syttyvän kerran jos toisenkin. Onko ikävä sen punaista hehkua?
Ei sitä jäällä aina ehtinyt huomata, mutta olihan se hyvä, kun istui penkillä ja näki heti, että tuli maali. Olihan se vähän outoa, kun se katosi.

Tuleeko mieleen jokin erityinen kerta punalampun sytyttämisestä? Jokin erityinen maali?
Punalampusta minulla on paljon mukavia muistoja, koska isäukko oli Tampereella maalituomarina monet vuodet. Kerran minulla oli loistava maalintekopaikka, mutta en vaan saanut sisään. Isä tosin ehti painaa jo nappia ja punalamppu syttyi. Kyllä hän on saanut siitä kuullakin.

No, ”Myyrä”, kuinkas siinä niin kävi?
Useinhan Esa veivasi kiekon aina jollekin muulle, mutta sillä kertaa näytti, että hän tekisi maalin varmasti. Katsoin jo tulostaululle ja isänä vähän liian innokkaasti painoin nappia.

Heh. Vastustajan maalivahti ei varmaan asiasta pitänyt? Kävikö kiittelemässä?
No, kyllä siitä tuli vähän katsojilta rummutusta maalituomarin kopin kattoon. Maalivahtien kanssa asiat sovittiin usein saman tien. Kerran HIFK.n pelissä sytytin lampun, vaikka kiekko osuikin vaan sivuverkkoon. Huomasin heti, että tuli mokattua, mutta ”Sakke” Lindfors näytti lyövänsä pleksiin. Näytin kyllä ”Sakellekin” heti, että se oli moka, eikä maalia tietenkään hyväksytty. Kerran Jukka Tammi oli muka samalla tavalla lyömässä, mutta iskikin sitten vain silmää.

Eikö ollut vaikea olla koko ajan tarkkana?
No, tauolla pääsi aina kahville ja juomaan kahvia. Kyllä sen jaksaa, kun pelistä tykkää. Aina siellä tosin paleli.

Mitäs nyt teet, kun ei ole maalituomarin hommia?
Olen kellomiehenä, ja jäähytoimitsijana ja junioripeleissä toimitsijoiden esimiehenä – eli en tee mitään. [Nauraa].

Onko punalamppua ikävä?
Noh, sanotaan, että kyllä vieläkin katselen mielelläni otteluita sieltä päädystä, parhaiten pelin sieltä näkee. Enkä usko, että videokamerakaan kaikkea näkee, maalituomari näkee sen, mikä on tärkeintä: tyhjän maalin.