Suomi on edennyt arvokisojen finaaliin seitsemän kertaa, ja hävinnyt niistä kuusi. Selitys alkaa olla tuttu: Suomessa ei ole voittamisen kulttuuria.

Espoon pelaamista SM-liigan keskikastissa on selitetty voittamisen kulttuurin puutteella.

Viime viikolla Kari Jalonen kertoi minulle, että Oulussa on niin vahva voittamisen kulttuuri, että se tarttuu kaikkiin. Samaa sanoi viikonlopun Helsingin Sanomissa Jonas Andersson.

"Voittamisen kulttuuri on pesiytynyt syvälle koko organisaatioon. Tiedämme, mitä voittamiseen vaaditaan ja mitä voittaminen on. Osaamme pelata johtoasemassa omaa peliämme", hän sanoi.

Voittamisen tutkiminen on mielenkiintoista. Voittamisen alkemia kiehtoo minua, sille kun tuntuu olevan monenlaisia selityksiä, vaikka kukaan ei osaakaan sanoa voittamiseen johtavia syitä etukäteen. Tai vaikka osaakin, niin yleisen tason määreet - taitavat pelaajat, hyvä valmentaja, loistava maalivahti, hyvä joukkuehenki - eivät vielä ole vakuuttaneet minua, sillä tuntuu liian helpolta sanoa voittamisen salaisuudeksi olla parempi kuin muut. Ja yllätyksiä nähdään aina.

Voittamisen kulttuuri kiinnostaa erityisesti. Voittamisen kulttuurin teoria menee näin: Voittamaan opitaan voittamalla, se luo voittamisen kulttuuria, joka sitten auttaa seuraa voittamaan jatkossakin. Mistä seura ammentaa voittamisen kulttuuria? Ja miksi eri seuroissa voittamaan tottuneet pelaajat eivät yhdessä sitten voitakaan?

Nokia on maailman johtava matkapuhelinvalmistaja, ja yhtiössä vallitsee varmaankin voittamisen kulttuuri. Sen entinen strategiajohtaja Mikko Kosonen on kirjoittanut kirjan strategisesta ketteryydestä, joka on eräs menestyksen takana olevista menestystekijöistä. Se koostuu kolmesta asiasta:
Yhtiön johdon strategisesta herkkyydestä lukea ympäristön muutoksia, kyvystä allokoida resursseja nopeasti ja joustavasti ja johdon yhtenäisyydestä, jossa yrityksen johtoryhmä sitoutuu tekemään töitä koko yrityksen eteen.

Vaikka ihmiset kulttuurin tekevätkin, johdon merkitystä ei sovi aliarvioida. Johto rekrytoi, johto valitsee tekijät, ja johto näyttää suunnan ja inspiroi muut. Se on kova juttu, hei!

Applen rappio alkoi, kun Steve Jobs pakotettiin pois perustamastaan yrityksestä. Nyt Jobs on palannut, ja samalla Applea ajaa eteenpäin miehen motto: "Stay foolish, stay hungry." Voittamisen kulttuuri rapistuu samalla tavalla kuin kulttuuri muutenkin. Jos voittamisen elementeistä - huolellisuus, omistautuminen, työnteko, yhtenäisyys, herkkyys seurata kilpailijoita - ei pidetä huolta, seurauksena on laiskuus, sitten rappio, ja lopulta voittamisen kulttuurin katoaminen. Mihin on kadonnut Jokereiden ja TPS:n voittamisen kulttuuri? Edmonton Oilersin? NY Islandersin? Montreal Canadiensin? Toronto Maple Leafsin? Vai onko?

Voittamisen kulttuuri katoaa nopeasti, sillä se katoaa avainhenkilöiden mukana. En tiedä, voiko jääkiekkojoukkueen kohdalla edes puhua kulttuurista, kun kierto on niin nopeaa.

Kaiken kaikkiaan, voittamisen kulttuuri tuntuu olevan niin kovin hauras. Kari Jalonen sanoi:

"Joukkueen pitää ymmärtää voiton hinta, ja se pitää olla valmis maksamaan. Mitään ei saa ilmaiseksi. Joskus voittaminen pitää oppia tappion kautta. Ja sitten voi käydä kuten Kärpissä nyt, että seuran sisällä on voittamisen kulttuuri, joka tarttuu muihin. Pitää kuitenkin muistaa, että huipulla pysyminen on vielä vaikeampaa kun sinne pääseminen."

Juuri siihenhän voittamisen kulttuuria tarvitaan.