Pudotuspeleissä pidemmän korren vie yleensä se joukkue - olettaen, että kyseessä on tasaväkiset joukkueet eikä esimerkiksi Kaukasten Voima vastaan Oulun Kärpät - joka pystyy pelaamaan lähempänä omaa tasoaan. Siis pelaamaan niin hyvin kuin mahdollista.

Itsestään selvää, mutta silti hermoilun vaikutukset urheilijaan ovat vielä vähän mysteeri. Jännittäminen on normaalia. Kuinka jännityksen käsittelee ja kuinka se vaikuttaa suoritukseen on toinen asia. Glenn Hall, legendaarinen NHL-maalivahti, oksenteli ennen matsia, erätauoillakin ja joi sitten päälle appelsiinimehua. Hall voitti Stanley Cupin, Vezina-pokaalin ja pelasi ennätysmäisen 552 ottelua peräkkäin.

"Minusta tuntui, että kun oksensin, pelasin paremmin," Hall on sanonut.

Mikä saa urheilijan murenemaan paineen alla? Asiasta on muutama teoria, mutta periaatteessa äärilaidat ovat nämä: Hermoilu on niin suuri häiriötekijä, että urheilija ei pysty keskittymään suoritukseensa kunnolla. Tällaisia pelaajia on varmaankin monessa joukkueessa.

Hermoilu voi myös saada urheilijan ylikeskittymään, jolloin asiat, jotka tavallisesti tulevat vaistomaisesti, selkärangasta, muutuvat tietoisiksi valintatilanteiksi ja pelaaja taantuu henkisesti taas aloittelijaksi.

Tällaisiakin pelaajia on.

Sitten on niitä, jotka tuntuvat nauttivan tilanteista, mitä kovemmat panokset on pelissä. Heitä, jotka tuntuvat pelaavan paremmin pudotuspelisarjan seitsemännessä matsissa kuin runkosarjan seitsemännessä matsissa.

Vastikään julkaistiin tutkimus, jossa tutkittiin australialaisia golfaajia. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään ja kunkin ryhmän jäsenille annettiin keskittymisen välineeksi sanoja. Yhden ryhmän piti ajatella kolmea puttaamiseen liittyvää asiaa, esimerkiksi "kädet", "katse" ja "paino", toisen ryhmän jäsenet ajattelivat kolmea golfin ulkopuolista asiaa, esimerkiksi kolmea eri väriä, ja kolmannen ryhmän pelaajat ajattelivat yhtä sanaa, joka oli puttaamisessa tärkeää, esimerkiksi "rento."

Sitten puttauskilpailuun lisättiin lisäpanokseksi rahaa, ja tutkittiin sen jälkeen golfaajien suorituksen muutoksia.

Eniten heikentyivät kolmea suoritukseen liittynyttä sanaa ajatelleiden pelaajien suoritukset. Mitä enemmän he miettivät omaa suoritustaan, sitä huonommin he puttasivat. Ruotsin maajoukkueen entinen päävalmentaja oli samoilla linjoilla todetessaan, että hän ei halua pelaajiensa ajattelevan kentällä. "Jos he jäävät miettimään tilanteita, he eivät enää ole aloitteentekijöitä vaan he luistelevat ikään kuin käsijarru päällä".

Eli, lyhyesti kiteytettynä, pudotuspeliohje: "Ei kande kelaa."

Mutta uskoa pitää.

Glenn Hallin joukkuetoverit hurrasivat, kun Hall oksensi, koska se tiesi sitä, että hän pelasi hyvin. Ja kaikki kaikki uskoivat voittoon vähän enemmän. Epäilylle ei pudotuspeleissä ole sijaa, jos aikoo menestyä. Koska joukkueurheilussa yleensä mennään padon matalimman kohdan mukaan, kaikkien pelaajien pitää uskoa asiaansa täydellisesti. Sillä kun kaikki uskovat, tulos on hyvää:

"Toisella erätauolla kopissa oli innostunut tunnelma, ja oli vaikea pysyä housuissaan, kun tiesi, kuinka lähellä maailmanmestaruutta me olimme. Siinä vaiheessa iskee usein pelko ja joukkue ryhtyy vain puolustamaan. Sitä tunnetta ainakaan minulle ei tullut silloin enää hetkeksikään. Tunnelma oli levollinen ja minä uskoin mestaruuteen enemmän kuin koskaan ennen."

Näin totesi Saku Koivu MM-finaalista 1995.

Marko Kiprusoff muisteli samaa finaalia näin: "Olin koko ajan luottavainen. En muista mitään erityistä kohtaa, jossa olisin ollut varma, että voitamme, mutta ei oikeastaan käynyt mielessäkään, että me voisimme hävitä sen matsin."

Eivätkä hävinneet.